Alla oleva kasvattajahaastattelu julkaistiin viime vuosituhannella Siam-Orient Kissayhdistys ry.n Sajam-lehdessä 4/97. Vuodet vierivät; kissoja ja kokemusta on tullut lisää, mutta suurelta osin voisin allekirjoittaa tämän jutun vieläkin. Samansisältöiset vastaukset annoin myös pohjoismaiden suurimman siamilaisiin ja muihin IV-kategorian kissoihin erikoistuneen yhdistyksen Orient-Expressen -lehden haastattelupyyntöön. Pienet muutokset, jotka olen tehnyt, on merkitty tekstiin kursiivilla.

Vuosien varrella olen uppoutunut tähän mielenkiintoiseen ja aikaa vievään harrastukseen yhä syvemmälle. Niin mukavan monipuolista se on. Olen ehtinyt toimia em. Sajamin päätoimittajana ja siirryin siitä seitsemäksi vuodeksi Siam-Orient kissayhdistyksen puheenjohtajaksi.

Nyt kun pentueita on kasvatettu aakkoset ympäri, olen jättänyt yhdistysympyrät innokkaammille. Keskityn kasvattamaan siamilaisia, joilla on laajasti erisukuisia rotutovereita rotukirjoissaan. Onneksi ympäri maailmaa löytyy runsaasti samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa on mukava vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia. Parasta on kuitenkin kuulla kuulumisia kasvateistansa, jotka ovat löytäneet sen juuri oikean kodin.

Kasvattajanimi ja kissat ovat kylläkin minun nimissäni, mutta veljeni Jari on ollut mukana kelmijuonessa alusta asti. Eri yhdistelmien yhdessä suunnittelu ja arviointi on uskomattoman mielenkiintoista puuhaa.

Terveisin Eija

KASVATTAJATENTISSÄ EIJA SIIK

1 Mikä oli ensimmäinen IV-kategorian kissanne ja milloin hankitte sen?.

Ensimmäinen siamilaiseni hankittiin syksyllä 91. Pikku neitiä kaivattiin kipeästi vanhan viisaan harmaaraidallisen kotikissaherran siirryttyä taivaalliselle uuninpankolle 18 vuoden iässä. Neidin tuloa oli suunniteltu pitkään, monissa näyttelyissä oli tutustuttu eri rotuihin ja kissaoppaiden rotukuvauksista huolimatta siamilainen tuntui lopulta ainoalta oikealta. Jo silloin oli päätetty viedä neiti ainakin pariin näyttelyyn ja kasvatuskin kiinnosti. Sininaamio CH Apinanpalan Beatnik osoitti kaikki kissakirjojen varoitukset täysin aiheellisiksi. Hirvittävän kamalan raisujen nuoruusvuosien jälkeen rouva Emoli on rauhoittunut, mutta edelleen hänen lähes raivokas seurankipeytensä todistaa, ettei siamilainen ole sopivin ainoaksi kissaksi. Rauhallisempiakin rotunsa edustajia on myöhemmin joukkoon liittynyt. Omia persoonallisuuksiaan kaikki tyynni!

2. Miten ideoitte kasvattajanimenne?

Koska asiat on parasta suorittaa vaikeimman kautta nimen piti olla toisella kotimaisella. Englanninkielisiä nimiä tuntui olevan kissa- ja koira jopa jyrsijäpiirit täynnä. Kelmikerhohan se lopulta valituksi tuli. Jotkut kyllä huomauttivat ettei ne kissat mitään varkaita sentään ole. Rouva myöhemmin seuraan liittyneine kämppäkavereineen pitää kuitenkin nimeä kunniassa. Nykyisin vain esimerkiksi leipäpussin näpistämisestä ja repimisestä epäillyn aukoton todistaminen syylliseksi on alkuaikoja paljon hankalampaa, koska epäiltyjä on enemmän. Puhelimessa voi sitten toimia maailmalle lähteneiden kerholaisten puolustusasianajajana esim. kotirauhanrikkomistapauksissa. Osaavat kuulemma sovitella itsekin kiepsahtamalla kehräten asianomistajan syliin.

3.Ensimmäinen pentue; milloin ja mistä vanhemmista sekä jälkeläiset?

Kaikki kasvattajat sanovat käyttävänsä vain terveitä ja hyväluonteisia kissoja. Meidän on ainakin turha kerskua. Kaunis Beatnik kyllä oli ja sillä on paljon piirteitä, joita vieläkin toivoisi moniin kasvatteihinsa, mutta luonne oli hurja ja silmät karsastivat. Silti teimme sen mikä on tavallinen tapa ensimmäisessä pentueessa. Käytimme sitä mitä kotona on. Nykyään seula on jo paljon tiukempi. Isäksi kuitenkin etsittiin näyttelyissä moitteettomasti käyttäytyvää urosta, jolla ei ole yhteisiä sukulaisia naaraamme kanssa ja vähintäänkin kantaisi diluutiota. Mutkien jälkeen Beatnik astutettiin Eeva Vuojolahden jenkkituonnilla EC Lilliput Millerillä, joka kirkkaasti täytti asetetut toiveet. Ainoaksi jäänyt tyttö IC Kelmikerhon Aino A. jäi kotiin todisteeksi, että joskus pentu voi saada vain vanhempiensa hyviä puolia. Nykyäänkin kasvatuksessani on pyrkimyksenä ollut kauneinpien jenkki- ja englantilaislinjojen yhdistäminen.

4. Millainen on kasvatusfilosofianne?

Pyrimme pitämään kasvatuksemme pienenä. Yksi tai joskus kaksi pentuetta vuodessa. Pentueet kasvavat alusta alkaen ihmisen läheisyydessä ilman häkkejä tai pentuhuoneita. Haluan myös seurata kasvattieni vaiheita myöhemminkin ja olen valmis neuvomaan mahdollisissa ongelmatilanteissa kykyjeni mukaan.

Omia kasvatteja on käytetty jonkin verran siitokseen ja ensimmäisen pentueensa jälkeen steriloitu Armon rouva Beatnik on päässyt putoamaan uusimpien kelmien rotukirjan reunalta, niin nopeatempoista tämä kissankasvatus on. Kissojeni rotukirjoihin pääset tutustumaan muualla kotisivuillani. Muutama kasvatti on myös sellaisilla ihmisillä, joiden tavoitteet ovat samansuuntaisia omieni kanssa, jolloin on mukavaa tehdä yhteistyötä ja seuraan mielenkiinnolla millaisia pennuista tulee.

5.Oletteko käyttäneet omia uroksia, vieraita vai molempia?

Omiakin mutta erityisesti muuten tuttuja, aivan vieraita ei koskaan. Ainoa tapa pitää kasvatus pienimuotoisena ja päästä silti eteenpäin.

6.Oletteko erikoistuneet tiettyyn väriin tai rotuun?

Kasvatamme siamilaisia, erityisesti sininaamioita. Hyvät itämaiskissat ovat upeita huolimatta väristä tai turkinpituudesta, mutta klassisväriset siamilaiset sykähdyttävät! Valitsen siitokseen siamilaisia, joilla on rotukirjassaan vain siamilaisia. Geenipoolia voi laajentaa myös esim. tuontikissoin, jotka toivotankin aina erittäin tervetulleiksi Suomeen. Pidänkin surullisena Suomessa vallalla olevaa tapaa, että siamilaiseen voidaan varsin vapaasti sekoittaa myös muita rotuja. Tapa on yleinen vain lähinnä Keski-Euroopassa. Yhdysvalloissa ja Englannissa sekä muissa pohjoismaissa arvostetaan ns. puhtaita siamilaisia. Eli kissoja joiden rotukirjoissa on vain siamilaisia kissoja.

Mielestäni siamilais-itämaisyhdistelmien ongelma on, että monta rodun kannalta keskeistä asiaa ei näy vanhempien ilmiasussa. Esimerkiksi siamilaisten kontrastiongelmista tai itämaisten lyhytkarvojen keltaisista silmistä puhutaan kyllä paljon, mutta tällä tavoin tuskin mitään on saavutettavissa asian hyväksi. Toisaalta uskon, että tässä vaiheessa kasvattajat ovat vielä keskittyneet muiden ominaisuuksien parantamiseen. Hiljaa hyvä tulee on valitettavasti totta. Ettei tule roturasistin leimaa, sanon vielä, että kissaharrastuksen voima on vapaus valita tapa, jolla kukin pyrkii siihen täydelliseen kissaan. Kelmikerhon tapa ei ole varmastikaan se ainoa oikea, ja jotka minut tuntevat tietävät, etten ole kovin kärkäs muita neuvomaan tai arvostelemaan. Tätä vapautta vain olisi käytettävä viisaudella. Mitään ei ainakaan saada aikaan vähättelemällä muiden aikaansaannoksia! Itämaisten kissojen nykyiset kasvatussäännökset kylläkin hieman ihmetyttävät : esimerkiksi balineesin ja javaneesin erilainen kohtelu on kummallista. Mikäli nykyinen roturisteytyslinja katsotaan hyödylliseksi, miksi sitten kaikkia tämän kategorian yhdistelmiä ei pidetä siitosarvoltaan samanlaisina. Tason turvaamisesta tuskin on enää kysymys, sillä jo muutama vuosi sitten upea balineesivariantti voitti suuressa näyttelyssä kaikki Suomen siamilais- ja itämaishuiput.

Yksi syy erikoistumiseen on oman rajallisuuden tunnustaminen: on paljon helpompi seurata muidenkin maiden kissahuippuja ja kiinnostavia yhdistelmiä oman kasvatustyön pohjaksi kun rajaa aluetta pienemmäksi. Ilman erikoistumista on vaikeaa edes suunnitella värin ominaisuuksien kehittämistä, oli sitten kyseessä silmien, pointtien tai kontrastin parantaminen. Luulisin, että samantyyppisten ongelmien kanssa taistellaan kaikkien itämaiskasvattajien keskuudessa. Tavoitteellisessa kasvatuksessa katsotaan kylmin silmin sitä omaa maailman parasta kissaa, etsitään asioita, joita halutaan parantaa ja valitaan niistä vain muutama. Kaikkea ei saa kerralla. Etsitään sopiva siitospari tai pyritään itse kasvattamaan sellainen ja katsotaan onnistuiko yhdistelmä. Yllätyksiä on tullut puoleen jos toiseenkin!

7.Mitä ominaisuuksia haette, kun suunnittelette yhdistelmiä?

Siamilainen on äärimmäisyysrotu, jota kauniit pointit vain korostavat. Hoikkuus, sirous ja eloisuus miellyttävät. Toiveena on myös mahdollisimman suuret korvat ja mielellään suoraan sivulle sojottaen. Häntäkin saisi olla mahdollisimman pitkä ja kapea. Nämä ovat kuitenkin vain piirteitä piirteiden joukossa. Tärkein on tasapainoinen kokonaisuus, joka on aina enemmän kuin osiensa summa. Kauneimmat kissat ovatkin kuin koruja tai taideteoksia. Mutta eläintä hankittaessa on aina muistettava että se vaatii rakkautta ja hoivaa. Jos haluaa nauttia vain estetiikasta on parempi hankkia posliinikissa!

Mukavaa on myös rotumääritelmän väljyys - erilaisiin tulkintoihin tunnutaan suorastaan kannustettavan. Omat siitosnaaraani ovat täysin eri tyyppisiä ja tarvitsevat eri asioita. Yritän käyttää uroksia, joilla ei ole omien kissojeni pahimpia virheitä. Eräs ongelma on ollut lähes kaikilla kasvateillani: turkin vartalonmyötäisyyden heikkoudet. Tyypikkäinkin eleganttius katoaa liian pörheän turkin alle. Olen viimeaikoina keskittynyt siihen ja tuloksiakin sentään sitkeydellä syntyy...

8. Oletteko onnistuneet tavoitteissanne?

Kaukana ollaan eikä perille päästä koskaan. Ei tarvitse kuin katsella omien kasvattiensa rotukirjoja niin näkee, ettei mitään saavuta yksin. Jokaisen kissan muodostumiseen on vaikuttanut lukemattomien ihmisten kasvatustyö. Ylpisty siinä sitten jos oma kasvatti menestyy. Unelmien kissa on vielä kovin kaukana, mutta kun seuraa eri maiden julkaisuja, sitä kohti ollaan menossa. Oudoilta tuntuvat tuomiopäivän ennustukset, joita on ollut kautta aikojen kun lukee vanhoja lehtiä. Paljon parempaanhan ollaan päästy monessa suhteessa. Ei ole montaa vuosikymmentä kun esimerkiksi jatkuva läheinen sukusiitos oli täysin vapaata. Kissojen määrä on lisääntynyt ja maailma auennut. Tietämys erilaisista perinnöllisistä sairauksista lisääntyy koko ajan, siksi kai itse sairaudetkin tuntuvat lisääntyvän. Nykyisin niitä vastaan voidaan taistella paljon tehokkaammin. Rodun kehittäminen ei varmasti pysähdy tähän.

9. Miten kasvattinne ovat pärjänneet näyttelyissä?

Hyvin. Voittajan kasvatus vaatii kuitenkin pääasiassa onnea. Ja tarvitaan vielä se uusi omistaja, joka vie kissaa näyttelystä toiseen. Pienen kasvattajan tähtihetki oli Eija Pelkonen-Leinon omistaman EC Kelmikerhon Sahelin vuoden siamilaisen titteli ja vuoden kissa mittelöiden kuudes sija. Sekunnin harmitti putoaminen jaetulta ensimmäiseltä tilalta. Siihen ei meillä välttämättä pystytä koskaan eikä enää niin väliä. Kasvatus tuntuu jo kiinnostavammalta kuin näyttelytoiminta.

Kovin iloinen olen myös Yrjö Paanasen kasvattaman ja omistaman EC WW98, 99, 00 Bajangin Apollyonin (EC Kaikuniemen Ottavio x Pr Kelmikerhon Sahara) menestyksestä. Maailmanvoittajatitteli kolmesti peräkkäin on saavutus jota ei taida olla mikään muu kissa leikkaamattomien kissojen luokassa saavuttanut. Apollyonia on kiittäminen myös siitä että kelmikerholaiset näkyvät monien kauniiden itämaistenkin kissojen rotukirjoissa ympäri Eurooppaa, vaikka siamilainen onkin se oma rotuni. Vuonna 2000 ruskeanaamioherra Kelmikerhon Twist on ollut voitokas kastraattikissojen luokassa.

10. Minkälaisia ongelmia olette kohdanneet kasvattajauranne aikana? Synnytys,sairaudet,kuolemat,myynti,sijoitus tms?

Ongelmiakin on ollut. Ensimmäinen pentu jouduttiin täysin keinoruokkimaan koska emolta ei tullut pisaraakaan maitoa. Muutaman vuorokauden ikäistä pentua muutaman tunnin välein öitä myöten, vasta myöhemmin hieman harvemmin. Se oli todellinen perheyritys- yksinäiselle työssäkävijälle se olisi ollut mahdoton urakka. Ilmeisesti kiitoksena tytär onkin ollut sellainen maitomeijeri, että melkein saa mopilla pyyhkiä kun rouva loikkaa pentukorista.

Muutenkin tämän huushollin kissat hoitavat pentunsa niin, ettei synnytyksessä käsiään saa väliin ennen kuin on kalvot puhdistettu, napanuorat katkaistu ja pennut puhtaina. Ideaalitapauksessa ei juuri muuta tarvitse kuin punnita kissanpojat ja ihailla. Mutta jos kaikki ei mene näin hyvin pitää varautua kovaankin työhön.

Pahimmat hetket kuitenkin koettiin, kun eräs aikuisista kissoista sairastui tuntemattomaksi jääneeseen ihoreaktioon, joka sai kissan todella huonoon kuntoon karvattomaksi ja rupiseksi. Eri eläinlääkärit yrittivät kaikkensa ja kissa sai kortisonia ja hormonia, punkkipistoksia ja erilaisia hoitoja vuoron perään. Allergioita etsittiin. Ruokia vaihdeltiin. Juuri kun oltiin lopettamispäätösten äärellä ja hoidot oli lopetettu, eläin alkoikin parantua. Sitä onnea ei voita mikään. Iloa ovat tuottanut myös ne hienot ihmiset, jotka ovat ostaneet kasvattejani. Niistä on pidetty hyvää huolta, suorastaan lellitty aivan niin kuin kuuluukin. 

12.Onko teillä muun rotuisia kissoja tai muita eläimiä?

Akvaario. Aikoinaan lapsena ennen kissaharrastukseen hurahtamista perheessäni oli kaikki mahdolliset jyrsijälajit joita maasta vain löytyi, lintuja sekä eläinsuojeluyhdistykseltä meille väliaikaiseen hoitoon 17 vuodeksi tullut merirosvosilmälapulla varustettu sekarotuinen koira nimeltä Yrjö. 

13. Tämän hetkinen kissatilanne, urokset ja naaraat?

Sininaamionaaraat Beatnik, Aino A. ja EC Jamboree´s Peppermint sekä Jätkänpätkä eli ruskeanaamio Ch Kelmikerhon Sivatuu. Huom. Nykyisin myös sijoituksessa olevia naaraita sekä yksi yhteisomistuksessa. Tämä siksi että voin nauttia vanhojen rouvieni seurasta, mutta silti jatkaa kasvatustyötä. Nykyisiin kissoihini voit tutustua muualla kotisivuillani.

14.Oletteko tuoneet kissoja ulkomailta tai suunnitelleet sellaista?

Ensimmäinen tuontikissani oli Jamboree´s Peppermint Ruotsista Else-Marie Zolnirilta. Se vasta olikin hankalaa. Olimme jo varanneet pennun kauniilta lilanaamioiselta englannintuonnilta Yahtzee-kissalasta ja kirjeet kulkivat Ruotsin ja Suomen välillä ahkerasti kun ensimmäistä juoksua odoteltiin. Kissanaaras ei tullut koskaan kiimaan ja jäi pennuttomaksi eivätkä kasvattajan muiden naaraiden pennut kiinnostaneet. Seuraaavan kasvattajan meitä kiinnostavaan yhdistelmään ei tullut omat vaatimukset täyttävää naaraspentua. No, onnistui se lopulta. Vaikkei Peppermint mikään täydellisyys ollutkaan, se on vanhemmaksi rouvaksi asti pärjännyt silloin tällöin hienosti näyttelyissä ja on luonteeltaan ihana sekä superemo. Lisäksi alkuperäinen ajatuksemme hankkia Ainolle naaraspuolinen vastinpari ilman Ainon virheitä onnistui täydellisesti. Suunnitelmana oli kasvattaa näillä naarailla toisilleen sopivat kollipojat. Näin pääsisi vaikuttamaan käytettävän uroksen ominaisuuksiin jo etukäteen ns. tekemään mittatilausurosta omalle naaraalle. Tällainen mittatilausominaisuus oli myös se, että molempien rouvien pennut varmasti kantavat diluutiogeeniä, jolloin saattaa vapaammin valita hieman itselle vieraamman värisiä mutta tyypiltään upeita uroksia. Diluutiogeenin vaikutuksesta tummasta ruskeanaamiosta tulee vaaleampi sininaamio. Saman geenin vaikutuksesta voi musta kotikissa saada harmaita pentuja.

Useinhan pienillä kasvattajilla on tilanne, jossa kotiin jätetään aina paras naaraspentu ja kasvatusta jatketaan sillä, jolloin ei pääse käyttämään omia kasvattipoikia. Täysin vieraslinjaisen naaraan hankinta helpottaa näitä ongelmia.

Seuraavasta tuonnista haku on ollut päällä jo useamman vuoden, mutta jos rotukirjat kiinnostavat niin on värien kanssa ronkeli. Esimerkiksi Englannissa tabby- ja punanaamiot ovat erinomaisen kauniita kun taas itämäiset lyhytkarvat ainakin kuvien perusteella tuntuvat olevan parempia Suomessa. Jotta pysyisin kärryillä missä mennään tilaan erikoislehtiä pohjoismaista ja vaihtelen ulkomaisten kasvattajien kanssa rotukirjoja, joita on jo aika mapillinen. Peppermintin pitkän hankkimisprosessin aikana sain muutamia kissankasvattajaystäviä, joiden tiedot ovat olleet tärkeitä. Suunnitteilla on Englanninmatkakin pyhitettynä vain kissa-asialle. Katsotaan nyt. Kuulun myös British Bluepoint Siamese Clubiin, johon jäseneksi pääsemiseksi tarvittavan suosittelijan sain sikäläisestä kissatuomarista Jean Gamblesta. Toistaiseksi kiinnostavin tieto jonka BBSC jäsenkirjeistä olen löytänyt on, että Ms. Hilda Applehurstin puutarhajuhlat onnistuivat mainiosti sateesta ja vähäisestä osanotosta huolimatta.

15.Miten valitsette nimet pennuille?

Samoilla perusteilla kuin kasvattajanimikin. Aakkosissa ei juuri vierasperäisiä kirjaimia käytetä. vaan tavataan kuten Jukolan veljekset AA,PEE, SEE,TEE... esimerkkeinä Aino A., Pela Q., Savanni, Tarantella, En ole enkeli, Valse Triste, Kimonosilkkiä, Huipulla tuulee, Ihan Ibrahim, Johan Pomppas, Koh-i-noor ... Voit tutustua kelmikerholaisiin pentueet- sivuilla.

16. Minkälainen on mielestänne suomalainen itämainen kissa tänä päivänä.

Hyvä. Varsinkin itämaiset lyhytkarvat ovat täällä esim. pohjoismaisittain upeita ja laajasti näyttelyissä edustettuina. Kun vierailee näyttelyissä esim. Ruotsissa niitä on vähemmän. Balineesit ja itämaiset pitkäkarvat ovat loikanneet harppauksin eteenpäin. Klassisvärisiä siamilaisia on tällä hetkellä todella vähän - tilanne on kylläkin sama muuallakin Euroopassa. Vähän kyllä vierastan tuota itämainen kissa nimitystä kaikista kategorian roduista. Tuskin birmakasvattaja jolla on myös Maine Coon ilmoittaa että hänellä on 6 puolipitkäkarvaa. Nimitykset ovat lähinnä näyttelyteknisiä. Parempi olisi vaikka kategoria IV.

17.Missä merkeissä muu aikanne kuluu? Työt, harrastukset yms.

Mitään muuta näin hauskaa ja käytännössä turhanpäiväistä harrastusta ei ole vielä löytynyt. Elokuvakerhokin on saanut jäädä, kun parina viime vuonna jäi yli puolet leffoista näkemättä näyttelyreissujen takia. Myös pentujen hoito on yllättävän aikaa vievää. Kasvattien määrä lisää automaattisesti myös puhelimessa vietettyä aikaa.

Olen töissä lääketehtaan toimistossa ja täytyy sanoa, että työ haittaa välillä huomattavasti harrastuksia!

TAKAISIN PÄÄSIVULLE